Espoon valtuusto astui uuteen aikaan

Ääni
Toimitila / Yritysratkaisut
20.09.2019

Espoon kaupunginvaltuuston syyskausi käynnistyi mukavissa merkeissä valtuustosalin saatua kauan odotetut, ajanmukaiset tekniset puitteet. Studiotecin toimittama uusi ääni- ja ohjausjärjestelmäratkaisu on kerännyt kiitosta valtuuston ensimmäisestä kokoontumisesta lähtien.

Espoon valtuustotalon valtuustosalin AV-tekniikka periytyy vuosikymmenen alusta, ja järjestelmää hoitavat virkamiehet olivat alkaneet saada ajan myötä enenevässä määrin palautetta järjestelmien vanhanaikaisuudesta ja toimimattomuudesta. Erityisesti puheen selkeydessä ja äänentoiston kuuluvuudessa koettiin pahoja puutteita, ja kritiikkiä tuli kuvaesityksenkin saralla. Valtuuston istuntojen verkkostriimauksesta vastaava yrityskin oli tyytymätön suoratoistossa käytettävän audiosignaalin laatuun.

Espoon valtuusto

Valtuuston kokouksiin osallistuu virkamiehet mukaan lukien reilut 80 henkeä”, esittelee kokoustekniikkaa käyttävä hallintosihteeri Heidi Rosenberg (kuvassa) ja lisää, että salin lehterit ovat avoimia yleisölle, joten kaikkiaan väkeä kokouksissa voi olla hyvinkin runsaasti.

Puhumattakaan samassa salissa järjestettävistä muista tilaisuuksista.

Sehän tässä tuokin lisähaastetta, että salissa järjestetään esimerkiksi kaupungin koulutuksia ja infotilaisuuksia – eli monet eri yksiköt käyttävät tilaa erilaisiin tarpeisiin.

Studiotec tarttui vanhan tekniikan ongelmakohtiin ja laati esityksen tilanteen korjaamiseksi. Esimerkiksi puheenvuorojen kuuluvuutta ei kaikuisassa salissa voinut juurikaan parantaa volyymia lisäämällä, koska se puolestaan tuottaisi kierto-ongelmia.

Valtuustosalin äänentoistoa korjattiin muun muassa suuntaamalla pääkaiuttimia ja asentamalla niiden tueksi salin sivuille JBL:n uudet pilarimalliset apukaiuttimet. Samalla puheenjohtajiston ja puhujakorokkeiden mikrofonit vaihdettiin aiempaa laadukkaammiksi AKG:n puhemikrofoneiksi. Myös audion prosessointi uudistettiin BSS:n Soundweb-alustalle ja äänijärjestelmä säädettiin kokonaan uudestaan. Ohjauslogiikassa siirryttiin Crestronin kosketuspaneeleilla varustettuun järjestelmään ja kuvansiirron kuitumuuntimet vaihdettiin Extroniin.

Espoon valtuusto

Hanketta Studiotecin puolelta luotsannut Hannu Mattila on ylpeä Studiotecin roolista olla nostamassa valtuustosalin varustelutasoa selkeästi aiemmasta.

Espoolaisena yrityksenä arvostamme kaupungin meitä kohtaan osoittamaa luottamusta, että olemme saaneet olla kohentamassa salin kaikkien käyttäjien työskentelyoloja merkittävällä tavalla."

Rosenberg kuvailee uudistusten jälkeen pidettyjen valtuuston kokousten kulkua todella sujuvaksi. Jo ensimmäisen kokouksen jälkeen osallistujilta satoi hyvää palautetta esimerkiksi kaiutinratkaisusta, jonka äänenlaatu ja kuuluvuus arvioitiin todella hyväksi koko salissa.

Espoon valtuusto

Rosenberg lisää, että valtuutetuilta on kuultu kiitoksia myös puhujakorokkeen mikrofonien toiminnasta ja niiden äänenlaadusta. Itse hän kiittelee puolestaan Crestronin uusia ohjauspaneeleita, joiden kosketusnäytöiltä tekniset sihteerit ohjaavat muun muassa mikrofoneja, äänisäätöjä ja vaihtavat videotykin näkymiä.

Tämä on ’siistiä sisätyötä’, eli mihinkään miksereihin tai audioprosessoreihin meidän ei tarvitse koskea”, Rosenberg kuvailee sujuvasti ohjelmoitua käyttöliittymää.

Järjestelmä ei edellytä käyttäjältä sellaista osaamista, että tarvitsisi lähteä laitekaappeihin säätämään tai kytkemään jotain.

Rosenbergin mielestä Espoon valtuustosalin monella tapaa haastavassa järjestelmäuudistuksessa päästiin asetettuihin tavoitteisiin ja kokonaisuus onnistui todella hyvin.

Studiotecin kunniaksi täytyy erikseen sanoa, että aina kun olemme sieltä jotain kysyneet tai pyytäneet, he ovat tulleet asian hoitamaan – ja olemme voineet olla varmoja siitä, että se on tuota pikaa hienosti ratkaistu.

Ota yhteyttä

Asiantunteva henkilökuntamme auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut tarpeisiisi, odotamme yhteydenottoasi.

 

Mattila Hannu

Järjestelmäsuunnittelija,
yksikön päällikkö

040 483 5321

hannu.mattila [at] studiotec.fi

"Studiotecin kunniaksi täytyy erikseen sanoa, että aina kun olemme sieltä jotain kysyneet tai pyytäneet, he ovat tulleet asian hoitamaan – ja olemme voineet olla varmoja siitä, että se on tuota pikaa hienosti ratkaistu."

Heidi Rosenberg